17.11.2014

Joko tulis lunta?

Johan tämä on kumma kun ei lunta tule! Oulussa on muutaman kerran tullut lumi jo maahan, mutta melkein saman tien sulanut vesisateen huuhtomana pois. Ei kiva. Alkaa jo vähän huolettamaan, että pääseekö sitä ollenkaan joululomalla hiihtämään ja lumikenkäileen.

Isänpäivä viikonloppuna kävin viimeeksi pohjoisessa ja olihan se kokeiltava miltä ne lumikengät nyt tuntuikaan.. Aah. Vähän vielä lunta lisää (eli 50cm ainakin.. tai vois vaikka samalla se 100cm tulla) niin sitten ottaisin viikon lomaa, nukkuisin taivasalla lumikengät jalassa, pilkkisin päivät pitkät ja söisin kuivaalihhaa. Mistähän semmosia lomamatkoja vois varata?

Kunhan ny pakkasen puolella pysyis, että kunnon pilkkijäät tulis vesille.

Joko pääsee lumikenkäileen?!?! Ei jaksa oottaa!
Mun puolesta talvi vois olla aina (ehkä olisin eri mieltä jos en asuis hyvinvointivaltiossa).

2.11.2014

Ruskan rökäsy Rukalla

Sen kyllä huomaa, etten pidä mitään paniikkia blogiin kirjoittelusta. Lokakuussa julkaisin sentään yhen postauksen. Vau. Tämäkin postaus on odottanut, että saisin aikaiseksi kirjoittaa kuvien lisäksi Rukan reissusta, joka on jo tapahtunut 3.-5.10. viikonloppuna eli juuri kuukausi sitten. Lisäksi nyt kun kirjoittelen ruskasta ja syksyn kauneudesta niin niihin ei voi enää yhtyä edes Oulun alueella. Työt ovat pitäneet minut lahjakkaasti kiini muissa hommissa ja lisäksi, että lokakuussa en viettänyt yhtään viikonloppua Oulussa niin verotti kyllä aikaani koneella. Hyvä kyllä niin.

Mitä Rukaan tulee niin minun täytyy heti myöntää, että vaikka se noinkin lähellä Oulua on ja vaikka kuinka monta kutsua olen saanut mökkeilemään Rukalle niin tämä reissu oli minun ensimmäinen. Ennakko ajatukset Rukasta minulla oli tälläiset: Levin kaltainen, mutta ei sijaitse Lapissa, vaikka käyttääkin mainonnassa sitä hyväksi eikä ole senttiäkään kuluttanut rahaa Lapin imagon nostatamiseen. Great.

Mökin terassilta oli kauniit maisemat suoraan Ruka tunturille
Reissuun lähdettiin 6 hengen voimin ja pelkkä autoreissu oli sen verran hilpeä, että vatsalihakset saivat jäätävää treeniä ja ilon kyyneleet pilasivat meikin. Olin ajatellut että pääsisin vähän nukkumaan autossa, että jaksaisin riehua koko viikonlopun, mutta tuollainen matkustusmuoto sopi kyllä täydellisesti minulle.

Mökki oltiin saatu halvalla kaverin tädiltä, joka oli taas työporukalleen vuokrannut kaksi isoa mökkiä. Kuitenkaan työporukkaa ei lähtenyt tarpeeksi mukaan ja heillä oli yksi ylimääräinen mökki niin he vuokrasivat meille sen halvemmalla. Mökkihän oli todellakin valtava ja yksi makuuhuone jäi jopa käyttämättä. Edellisestä vuokramökki reissusta onkin jäänyt sellaiset muistot, että oli liian pieni mökki ja liian paljon porukkaa, mutta tämä mökkireissu oli sen päinvastanen.



Yksi asia mistä en ollut niin innostunut reissun lähtökohdissa oli se, että Rukalla järjestettiin tuona samana viikonloppuna Karaoke Karnevaalit. Shiiiiit... Karaoke on mitä karmeinta kuultavaa ihmisiltä, jotka eivät osaa laulaa.. Lisäksi, että ne karaoke biisit ovat niin vanhoja ja niin kuultuja, että pahalle päälle siitä vain tulee kun niitä joutuu kuuntelemaan. Paljastan kuitenkin heti, että minulla kävi niin hyvin ettei minun tarvinut yhtään karaokelaulajaa kuunnella! Eli se jo kertoo paljon, että olin tyytyväinen reissuun.

Perjantaina saunottiin mies ja naisvuoroilla (sekasauna ei mun juttu). Baarikamppeet vedettiin päälle ja taksilla lähdettiin kohti Rukan keskustaa. Ei se nyt ihan Levin tapainen ollut.. Aika paljon pienempi, mutta kyllä yhtä tiiviisti rakennettu sen keskus, kuin Levillä. Baareja oli 4 kappaletta ja kolme niistä oli osallistuneina tähän Karaoke Karnevaaleihin. Suuntasimme oitis paikkaan missä Juha Tapion piti esiintyä (se oli ainoa jonka olisin halunnut nähdä). Aina saa haluta ja toivoa, mutta kaikki toiveet eivät aina toteudu. Juha Tapio oli totta kai jo lopettanut, kun jonotimme kyseiseen baariin. Niinpä jätimme paikkamme jonossa ja siirryimme seuraavan baarin jonoon, jossa sillä hetkellä esiityi Stig. Ovelle päästyämme porstsarit kinusivat meiltä jokaiselta 42 euroa.
- Anteeks mitä?
- Pääsylippu maksaa 42 euroa.
- Se rannekehan makso 42 euroa, mutta me ei haluta sitä ranneketta. Me halutaan vaan päästä yhteen baariin.
- Ilman ranneketta ette pääse mihinkään.
- Haistakaa pitkä p*ska! Ei muuten varmana makseta!

Tästä jutustahan meillä kellään ei ollut tietoa, vaikka jokainen oli ainakin facebookin tapahtumakutsuun osallistuneet ja tsekanneet tapahtuman. Niinpä me siinä sitten mietittiin mitä tehtäis. Baareihin ei oikein voitu mennä, kun ketään ei kiinnostanut maksaa 42 euroa siitä että päästäisiin edes johonkin baariin. Eikä edes ollut varmaa kiinnostaisiko meitä huomenna tulla niin yhden illan baarireissu olisi ihan hävyttömän kallis. Taksikyydistäkin oltiin vain juuri maksettu se 30e niin ei senkään vuoksi huvittanut ihan heti lähteä takaisin mökille... Aika paska tilanne. Vitutuskäyrä oli kyllä kaikilla aika korkealla ja niin me suunnattiin siihen baariin, joka ei kuulunut tähän karaoke höpötykseen. Baari oli istumapaikka tyylinen eikä siis sellaista ihan mitä oltaisiin siltä illallta toivottu. Yhden lonkeron join baarissa ja niin me päätettiin suunnata takaisin mökille. Illan paras päätös.

Mökille takaisin tultaessa pukeutusmityyli oli rento-casual eli kalsarit/yöhousut ja yöpaita yhdistelmä. Alettiin porukalla pelaamaan Rappakalja peliä ja samalla kumottiin joku viinasekoitus ja pakko myöntää ettei siitä illasta nyt kauheasti muistikuvia enää olekkaan. Hauskaa oli ja nukkumaan taidettiin mennä 5 aikaan yöllä.


Seuraavana päivänä suunnitelmissa oli tarkoitus lähteä Oulangan kansallispuistoon ihailemaan kanjonia ja kokemaan huikea riippusilta. Onneksi edes yksi meistä oli pitänyt illan maistelut rauhallisempana, joten edes yksi onnistui kipuamaan kuskin paikalle.

Retkeilyreitti oli nimeltään "Kanjonin kurkkaus" ja reitin pituudeksi oli merkitty 6km joka oli varsin sopiva pituus edellis illan juhlijoille. Jossain oli mainintaa, että reitti kävisi paikoittain vaikeahkoksi, mutta se ei tainut tulla meidän kohdalla koskaan vastaan. Reitti oli oikein helppokulkuinen ja kauniit maisemat ylittivät odotukset. Totta kai ihminen, joka ei tykkää jyrkänteiden reunalla hilluilusta ei saanut ihan kaikkea irti maisemista, mutta se riitti minulle. Kunhan ei putoamis -painajaiset päässeet toteutumaan.



Riippusilta ei sinänsä ollut mikään odotuksen arvoinen. Kuvittelin, että se olisi oikeasti ollut noilla korkeuksilla, mitä yllä olevissa kuvissa näkyy, mutta se olikin matalla ja aika vaisu.


Energiaa riitti
Nähtyäni tuon Oulanganjoen, mieleeni palasi suuri halu päästä melomaan tai koskealaskemaan. Koskenlaskuun pitäisi saada iso porukka ja joku ammattilainen vetämään sitä, joka varmaan olisi aivan mahdollista löytää Rukalta. Koskenlasku olisi sitä jotain minkä todellakin haluaisin päästä kokemaan...

Lauantai illan herkut TORTILLAT!
Tämä päiväreissu ei todellakaan ollut pitkä eikä vaativa, mutta se selvästi vaikutti porukkaan sillä ketään ei enää lauantai iltana huvittanut lähteä yhtään minnekkään. Pari lasillista viiniä taisin nauttia saunalonkeron lisäksi ja sitten marssin sänkyyn pehkuihin vetämään koko viikon edestä hirsiä (mistä tuoki hirrven veto on oikein saanut alkunsa?). Muutkin lähtivät piakoin mun jälkeen nukkumaan eikä meistä 25-30 vuotiaista ollut mihinkään. Naapurinmökin porukka (40-60 vuotiaat) juhlijat olivat myös käyneet päivällä urheilemassa, mutta silti niillä riitti virtaa uuteen nousuun. Kyllä ne jotkut jaksaa...



25.10.2014

Ruska Aakenustunturilla

Lapin ruskasta ja aakenustunturin reissusta on jo yli kuukausi aikaa, mutta sitä mukavampaa oli palautella kuvien merkeissä muistoja mieleen.

Aakenustunturi sijaitsee Kittilän kunnan puolella, mutta Ylläkseltä sinne ei ole kovin pitkä matka. Aakenustunturi houkutteli vaellusreissulleen ruskan ansiosta, mutta myös etäisyydeltään turistikohteisiin. Jos menet Ylläkselle tai Leville parhaimpaan ruska aikaan niin et todennäköisesti saa nauttia siitä tärkeimmästä asiasta: luonnon hiljaisuudesta.

Parkkialueella oli pysäköityneenä monta autoa ja tuskaisena mietinkin, että eikö täällä sittenkään saa olla hiljaisuudessa. Kyseessä on kuitenkin iso alue ja eri reittejä riittää, joten loppujen lopuksi olin tyytyväinen Aakenustunturin hiljaisuuteen.

Reissulle sain mukaan yliopistoaikaisen koulukaverini ja hänelle se oli ensimmäinen kerta Ylläksen alueella. Reissut on mukavia yksin, mutta parhaita hyvän ystävän seurassa!


Matkan pituudeksi laskimme 15km matkan. Tiellä kävellessä se totta kai olisi helppo lenkki, mutta tunturissa ei ikinä voi tietää kuinka raskaaksi matka kävisi. Lueskelin ajomatkalla netistä kommentteja eri Aakenustunturin reiteistä ja monissa oli mainintaa, että noin 6h tuntia menisi rauhakseltaan matkaan. Sopi siis hyvin meille. Haastetta kiitos, mutta sopivassa suhteessa että menojalka vielä vipattaisi illallakin.


Maaruska oli juuri parhaimmillaan, enkä voinut olla napsimatta kuvia ruohojuuritasolta.


Matkan alkupää oli helppokulkuista ja matka eteni jokseenkin nopeasti. Kuvien otto tietenkin hieman hidasti matkaa, mutta minulle se on yksi tärkeä asia aina luontoreissuilla. Kuvia vaan ei voi ottaa liikaa! :)

Kontrastit kohillaan (repussa sadesuoja päällä)
Reissun alkupäässä kyllä jo hoksattiin kaverin kanssa, että taisi ne tulitikut jäädä kummaltakin kotiin. Heh heh.. Sitten mietittiin että kysytään vastaan tulevilta ihmisiltä, että jos ne vois lainata. Eihän niitä vastaantulijoita tullut. Meidän onneksemme kotapaikalla oli kuitenkin tulet valmiina, jonka oli iso ruotsalaisporukka sytyttänyt. En kyllä tienyt että kota oli täynnä ruotsalaisia, kun astuin kotaan sisään nimittäin aloin jotain yleistä kommenttia heille heittämään, mutta kukaan ei vastannut.. Awkward moment... Sitten jonkin ajan päästä ne alko keskenään ruotsia puhumaan. Ai jaaaa....

Makkarat paistettiin, minitomaatteja syötiin ja erittäin laimeaa teetä yritettiin juoda. Olisi pitänyt termospulloon tunkea vielä yksi teepussi lisää. Matka jatkui massut tyytyväisinä kohti tunturin päänähtävyyttä eli pudonnutta lentokonetta. Tää kyseinen lentokone Junkers törmäsi tunturiin lumimyrskyssä toisen maailman sodan aikana ja sen vähäiset rauniot vielä tunturin juurella makaavat.

Junkers Aakenustunturilla


Matka jatkui ylöspäin kohti tunturin päälle ja reitti meni koko ajan vaikea kulkuisemmaksi. Lisäksi sumu ja tihkusade tuntuivat vain kovenevan koko ajan ja arvatenkin huipulle päästyämme nähtävyydet jäivät näkemättä. Tunturireissuissa h-hetki on se hetki kun pääsee huipulle ihailemaan maisemia ja tuntemaan itsensä niin pieneksi tässä maailmassa, mutta tätä hetkeä ei päästy sinä päivänä kokemaan. Olihan se kyllä arvattavissa, koska sää oli ollut sateinen koko päivän eikä auringosta ollut tietoakaan.

Aakenustunturin kuru
Tunturin päällä oli kaksi vaihtoehtoa reitin valinnassa. Lähteä tunturin huipulla kävelemään suoraan autolle päin tai sitten menemään tunturin toiselle puolelle alas autiotuvalle ja siitä kiikkumaan takaisin ylös ja sieltä sitten autolle. Ylös-alas-ylös-alas reissu ei kuullostanut niin hyvältä, joten päätimme ottaa sen helpomman eli suoremman reitin. Noh, ei se ihan niin ollutkaan. Tai ei se ainakaan helppo ollut, joten mieleen tuli kysymys, että olisiko se toinen reitti ollutkaan niin raskas.

Näkyvyys tosi hyvä!
Nimittäin tunturin päällä kävely ei nyt niin helppoa ollutkaan mitlä kuvissa näyttää, koska suurimman osan matkasta reitti oli erittäin vaikea kulkuista ja kivikkoista. Jalat alkoivat väsymään ja tasapaino huojumaan, kun isojen kivien päällä yritimme hyppiä kiviltä toisille. Meno oli välillä apinamaista, kun käsillä piti ottaa tukea ja silloin kun ei jaksanut ottaa varovasti niin sitten kellahdettiin selälleen tai naamalleen. Onneksi kävi aina hyvä tuuri ja vahingoilta vältyttiin ja matka pääsi aina jatkumaan.

Hattivatteja!
Itselleni tämä vaikea maasto vaikutti siten että väsyin todella paljon ja olisin halunnut pitää enemmän taukoja, mutta kaveriin se vaikutti niin, että hän veti raivolla koko loppumatkan ja minulla oli kyllä perässä pysymistä. Autolle viimein päästiin ja matkan kestoksi tuli sport trackerin mukaan 5 tuntia ja 30 minuuttia. Makkaranpaiston jälkeen eli puoli välin jälkeen emme taukoja juuri pidelleet, mutta vaikeakulkuinen maasto selvästi vaikutti matkan pituuteen. Paremmalla ilmalla olisi varmaan mennyt kauemmin, kun olisi pitänyt pysähtyä ottamaan enemmän kuvia. Nyt ei ollut sumua kumemmpaa kuvattavaa.

Reissun päätteeksi lähdimme vielä käymään Äkäslompolossa kaupassa ja Selvässä Pyyssä lämpimillä kaakaoilla. Kotia tultaessa lämmitettiin heti sauna, aukastiin siiderit ja pulahdettiin vielä väylässäkin uimassa. Sitten vain otettiin rennosti.

29.9.2014

Uppsalan nähtävyydet

Olisi kai aika kertoa hiukan Uppsalasta, jossa olen nyt pariin otteeseen päässyt vierailemaan. Ensiksi sivistän teitä sillä informaatiolla, että Uppsala sijaitsee 70km päässä Tukholmasta pohjoisen suuntaan ja se on Ruotsin neljänneksi suurin kaupunki.

Mutta mitä muuta Uppsalasta...

Pohjosmaiden suurin kirkko
 Tärkein nähtävyys (ainakin minun mielestä) on Uppsalan tuomiokirkko. Tuomiokirkon tornit näkyvät hyvinkin pitkälle matkalle, kun maasto on tasainen ja niittyinen. Harmittelin ensimmäisellä vierailukerralla etten päässyt kyseistä nähtävyyttä katsastamaan, mutta onneksi viime kerralla sain 10 minuuttia aikaa tutustua kirkon kauneuteen ennen sulkemisaikaa.




Joka suunnasta eri kuvia.. Hah hah.. En vain voinut olla ihailematta kaunista kirkkoa. Itse en oikein ole uskonnollinen ihminen ollut koskaan niin en voi oikein ymmärtää miten ihmiset ovat tuolloin (n. 1200-1400 luvulla) pystyneet rakentamaan moisen ja vielä vain Jumalan kuva silmissä. Upeaa työtä on kuitenkin tehty. Tuomiokirkkoon varmana sisältyy jos vaikka minkälaista historiaa, josta minulla ei ole mitään tietoa, mutta sen osaan sanoa, että Uppsalan tuomiokirkkossa on kruunattu kuninkaallisia 1400 luvulta 1700 luvulle asti.




Tuomiokirkon holvit sisälsivät entisten Ruotsin kuninkaiden hautoja. Oppaan avulla olisi varmaan päässyt enemmän tutustumaan kyseisiin kuninkaallisiin, mutta minä tyydyin vain ihmettelemään näitä makaavia marmoripatsaita.

Eräs marmoripatsas jäi kuitenkin eniten mieleen ja päätinkin sitä googlettaa hieman. Google sivistytti minua ja nyt voin teillekkin kertoa saman minkä tiedän. Tämä marmoripatsas joka herätti huomioni, sijaitsi kirkon päädyssä ja kuninkaan vuoteella makasi kaksi kuningatarta. Lisäksi heidän "petinsä" oli erittäin kaunis ja koristeellinen.





Eli totta kai tämä herätti kiinnostukseni.. Kruunupäinen leijona. Lisäksi hänen hautapaikkaansa koristivat silloisen Ruotsin maakuntien vaakunat, kuten Suomen ja Karjalan. Kyse oli siis Kustaa Vaasasta. Tässä välissä myönnän tulleeni vanhaksi, koska olen viime vuosina todella kiinnostunut historiasta ja etenkin kuninkaallisista. Kuitenkaan Kustaa Vaasa ei ole jäänyt muistikuvaani, mutta hänen poikansa Erik ja Juhana, jotka taistelivat vallasta toisen kuolemaan asti. Heidän isänsä Kustaa Vaasa oli siis jättänyt toiselle pojallensa Juhanalle Suomen hallittavaksi ja tietenkään Erik (josta tuli Kustaa Vaasan jälkeen kuningas) ei pitänyt siitä. Tämän tarinan muistan vain siksi, kun olen aina pitänyt Mika Waltarin kirjoista ja hänen yksi kirjoistaan "Kaarina Maununtytär" kertoo hieman mielikuvituksella höystetyllä tarinallaan Erikin aatelittomasta vaimostaan, kuningattaresta, jota aateliset totta kai vihasivat. Historia oikeastaan jää minulla parhaiten juuri mieleen henkilöiden elämänkerran kautta eikä vuosilukuja jankkaamalla.


Voi kuinka olisin mielelläni halunnut tietää tämän kruunun historiasta. Ruotsin historiaa selaamalla löydän viitteitä, että kuningas Eerik XIV teetettiin kruunu, jota ovat muut kuninkaat käyttäneet kruunajaisissaan kuninkaaseen Oskar II (1829-1907) saakka. En kuitenkaan usko että tämä olisi se. Kuuluu varmana paljon vanhempaan luokkaan.




Kustaa Vaasan hautapaikalta löytyi myös isoja tauluja, joissa toisessa näyttäytyi takana tämä kyseinen linna, Uppsalan linna. Kustaa Vaasa siis aloitutti linnan rakennustyöt. Nykyään linnassa sijaitsee kolme museoa ja se on Uppsalan läänin maaherran residenssi (iltaisin näky ylimmässä kerroksessa palavan valot).


Linnaa vastapäätä näkyi Uppsalan yliopiston kasvitieteellinen puutarha, joka on maan vanhin.


Uppsalahan on erittäin tunnettu  yliopisto kaupunki. Eikä ihme, yliopistoja oli ympäri kaupunkia ja rakennukset olivat lumoavan kauniita. Syyslukukausi oli tuolloin tainut juuri alkaa, kun opiskelijoita isoina ryhminä vaelsi joka paikassa haalarit jalassa, niin aamuisin kuin öisinkin. Itse kun saavuin työpaikalle aina puoli kahdeksan aikaan aamusta niin näin opiskelijoiden pitävän aamujumppaa. Kun taas illalla saavuin töistä hotellille ilta kymmenen aikaan niin puistot olivat täynnä opiskelijoita pussikaljojen kanssa. Huoh.. Tuli niin ikävä omia opiskelu aikoja..



Aamupalalla Eklundshof hotelilla
Ensimmäiset neljä yötä vietin taas Eklundshof hotelilla. Hotellin rauhallisuus ja historiallinen kauneus viehätti minua suuresti, mutta toisella reissulla halusin lähemmäksi keskustaa. Oli vain niin hankalaa lähteä yömyöhään vielä metsästämään syötävää, kun keskustaan oli 2km matka.


Seuraavat kaksi yötä taas vietinkin Clarion Gillet hotellissa. Aaah.. Mikä sänky! Tuohon oli kyllä taivaallista lösähtää työpäivän jälkeen katsomaan jotain elokuvia ja nukahtaa siihen. Paitsi että sitä ennen piti käydä tunnin verran löhöilemässä kylvyssä. Pakko myös mainita, että kyseisessä hotellissa oli kaikista paras aamupala mitä olen koskaan saanut. Ihmettelisin, jos joku ei löytäisi haluamaansa, koska siellä oli tarjolla ihan kaikkea! Nam, nam..


Totta kai monille Uppsala on tuttu myös Pekka Töpöhännästä! Meillä on ainakin lapsena aina katsottu Pekka Töpöhäntää ja satuin vahingossa törmäämään tähän patsaaseen keskellä puistoa. Lisäksi löysin yhden varoituskyltin, jossa kulki kissoja valkoisineen tassuineen, mutta en saanut siitä kuvaa taksissa.

Mitä muuta voisin sanoa Uppsalasta... Että kannattee käydä! Jopa minä, juurtunut pohjoiseen, hiljaisuuteen ja omaan rauhaan, tykkäsin todellakin Uppsalasta. Tähän kyllä paljolti vaikutti se, että Ruotsi on kuitenkin niin paljon samanlainen kuin Suomi, mutta se sisältää niin paljon enemmän historiaa kuin Suomi, joka tuo omaa maustetta kaupunkiin. Eli hyvä puoli samanlaisuudessa on juuri se, että ei tarvitse kauhistella esimerkiksi vessassa, että vessapaperia ei saa laittaa pönttöön. Lisäksi olen joka kerta tullut enemmän ja enemmän siihen tulokseen, että ruotsalaiset, vaan ovat paljon sosiaalisempia, iloisempia ja miehet komeampia kuin Suomessa. Mutta silti Suomi on aina sydämessäni se maailman paras maa. :)


14.9.2014

Merellä meloessa voi löytää oman saaren

Tässä muutama viikonloppu sitten täytin vuosia. Taas. Jonkin verran totta kai hermoilin, kun aika menee siivillä ja ikää tulee koko ajan lisää, mutta se siitä sitten. En voi asialle mitään niin sellaisia asioita ei kannate vatvoa liian paljon.

En oikeastaan odottanut liikoja syntymäpäiviltäni. Syntymäpäiväni kyllä sattui suoraan lauantaille ja se oli myös ensimmäinen kerta, kun me poikaystäväni kanssa sitä vietimme oikeasti yhdessä. Normaalisti kummatkin ovat olleet kesätöissä eikä viikolla olla päästy juhlimaan syntymäpäiviäni. Mutta olen jotenkin liian monta kertaa pitänyt odotuksia liian suurina ja haaveillut että se olisi vuoden paras päivä, vain minun päivä, ja silloin tapahtuisi vain kaikkea hauskaa ja ihanaa. Noh, ehkä nyt 25 vuoden iässä sitä vasta tajusi, että jos  unelmoi liian yksityiskohtaisesti.. Ne unelmat eivät tule ikinä tapahtumaan ja petyt vain karvaasti. Älä odota mitään niin  yllätyt positiivisesti.

En siis odottanut, että poikaystäväni olisi jaksanut nähdä vaivaa syntymäpäivälahjan ostoon. Ei hänellä vaan ikinä ole aikaa siihen. Joten syntymäpäiväni alkoi sillä että lähdimme Haaparantaan shoppaileen minulle kenkiä, jotka poikaystäväni ostaisi ne minulle lahjaksi. Kauniit saappaat löytyivät ja valitusta sain kuulla kuinka kalliit ne ovat, mutta valitus loppui siihen kun sanoin että hänen syntymäpäivälahjansa maksoi 20e enemmän.

Seuraavana vuorossa oli melontareissu. Sitä nyt olin oikeastaan kaikista eniten odottanut. Poikaystäväni oli pitänyt aikaisemmin suunnitella meille reitti, mutta ei hän ollut kerennyt. Loppujen lopuksi päädyimme lähimpään veneenlasku paikkaan ja minä olin ihan tyytyväinen. En ollut noilla seuduilla ennen pyörinyt ja kun jostain uusista maisemista on kyse niin minä olen tyytyväinen.

Kuka ei olisi tyytyväinen näissä maisemissa?
Merellä melomisessa ei nyt niin kauhean erilaista ole kuin isossa Muonionjoessa. Koskipaikoista ei tarvitse huolehtia ja isot kivet kyllä pystyy helposti väistämään. Merellä tuuli on aina vähän kovempi, mutta onneksi sinä päivänä oli oikein hyvä ilma melontareissulle.

Saari näkyvissä!
Lähdettiin vain summissa melomaan eteenpäin. Saaria näkyi vähän missäkin, mutta moni näytti hyvin kaukaisilta, jonne ei ehkä iltapäivämelontareissulla aivan päästäisi. Sattumalta löytyi kuitenkin yksi pieni saari aika läheltä lähtöpaikkaamme ja päätimme sinne mennä jaloittelemaan.

Peini kallioperäinen saari



Oma hiekkarantakin!


Valehtelisin jos väittäisin, että olin yhtä tyynenä koko ajan saarella kuin yllä olevassa kuvassa. Hah! En todellakaan! Hypin riemusta kiveltä kivelle yrittäen samalla nauttia hetkestä kuin samalla napata mahdollisimman paljon kauniita kuvia saaresta. Se oli aivan ihana! Se oli juuri sitä mitä olen meren lähellä asuessani kaivannut. Kallioita, meren kohinaa, tuulen ujellusta korvissa ja totta kai se oma rauha. Ei ketään muita iltapäiväkävelyllä ihailemassa maisemia.

Yritin todella nauttia hetkestä ja painaa mieleeni kuinka iloinen olin, kun suunnittelematta löysimme tuon ihanan pienen saaren. Tällöin myösin, että oikeastaan itse melontareissu oli ehkä parhaimpia asioita mitä olen tehnyt ikinä syntymäpäivänäni. Ei ne rihkamat vaan se, että saa tehdä jotain sellaista mistä pitää ja lähimmäisten kanssa. Silloin tulee juuri se kaivattu tunne. Tänään on minun päiväni.


Se oli hieno päivä ja juuri minunlaiseni. Tulen aivan varmana sitä muistelemaan muinakin syntymäpäivinäni tai viimeistään 25 vuoden päästä. Toinen syy miksi tulen muistamaan tuon päivän ja viikonlopun. Se reissu oli minun ja poikaystäväni viimeinen yhteinen reissumme. Emme tuon viikonlopun jälkeen ole enää olleet me.


6.9.2014

Luontoa kaupungissa

Olen alusta asti Ouluun muuttaessani ollut sitä mieltä, että täällä asutaan liian tiiviisti eikä luontoa ole tarpeeksi lähellä. Ehkä se yksi syy miksi minusta siltä tuntuu on se, että kulkuvälineeni on pyörä enkä siis tarpeeksi usein lähde käymään kauempana luonnosta nauttimassa. Lopulta kuljen kuitenkin sen 330km pohjoisemmaksi että pääsen luontoon. Eikö siinä ole tarpeeksi kilometrejä? Onhan siinä eikä sinne jaksa lähteä niin useasti kuin haluaisin.

Lähdin sitten eräs lauantai äitini kanssa mustikkaan. Oulussa. Olen aina ennen käynyt pohjoisessa, mutta kun tällainen tilaisuus tuli niin lähdin ehdottomasti mukaan. Kumpikaan ei kyllä tunneta alueen metsiä, mutta etsimällä niitä marjapaikkoja löytyy.

Laiha saalis
Ensimmäinen pysähdys osottaiutui suureksi pettymykseksi. Mustikan varpuja kyllä löytyi, mutta ei mustikkaa. Liian pimeä metsä. Kävelin 3 tuntia ja etsin jos metsä olisi vähän muuttunut. Ei muuttunut ja ihan turhaa kävelin. Ainakin mustikoiden poiminnan osalta, mutta ei minun mielen. Rakastan metsässä kävelyä ja hiljaisuuden kuuntelemista. Päämäärä avoin, mutta jalat vain vie eivätkä meinaa lopettaa. Tällainen nautinto ja vielä Oulun alueella! Tuolloin tajusin, että olen liian kangistunut kaavoihini ja lähden luonnosta aina nauttimaan vain pohjoiseen, vaikka oikeasti se löytyy aika läheltäkin. 

Löytyy kun tietää mistä etsiä
Silmän kantamattomiin....
Loppujen lopuksi lähdimme myös seuraavana päivänäkin mustikkaan, kun löysimme täydellisen mustikkapaikan. Siellä mustikkaa oli niin paljon, kun olisi vain jaksanut poimia ja puhdistaa, mutta minulle hyvin riitti 20 litraa mustikoita. Sekin on yhdelle ihmiselle aika paljon, kun ottaa huomioon, että normaalisti poimin 10 litraa ja se on hyvin riittänyt minulle. Ehkä nyt sitten innostun vielä enemmän syömään :P


Ehkä seuraavaksi etsimään Oulun alueelta hyviä sienimetsiä...