9.7.2018

Kesäneito kuusimetsässä










Ennen juhannusta kävin ensimmäistä kertaa elämässäni keräämässä metsästä kuusenkerkkiä. Tämän inspiraation sain, kun netistä eteen hypähti sivusto, jossa ohjeistettiin tekemään kuusenkerkkäsiirappia. Ohje oli sen verran simppeli, että uskaltauduin moista kokeilemaan. Maku on ollut hyvä ja tykkään siirappia sekoittaa aamupuuroon ja myös smoothieenkin. Harmi vain kun ei tullut enempää kerättyä kuusenkerkkiä niin olisin voinut niitä pakastaa ja käyttää niitä sellaisenaan smoothien seassa. Ensi kesänä täytyy siis yrittää enemmän kerätä.

Metsä oli silloin niin kauniin kirkkaan vihreän värinen ja hillatkin sattuivat olemaan kukassa niin innostuin vähän enemmän myös kuvaileen. Pitäisi selvästi enemmän käydä lähimetsissä käveleen, kun löysin uuden kivan kuvailupaikan. Aina ei tarvi kauas lähteä kuvauskohteita etsimään.

7 kommenttia:

  1. Eikä, miten ihanat, kauniit kuvat! <3

    VastaaPoista
  2. En ole minäkään kuusenkerkkäsiirappia tehnyt, mutta olen kuullut sitä kehuttavan. Ihanat kuvat ihanasta neidosta!

    VastaaPoista
  3. Aivan upeat kuvat! Tuo ensimmäinen kuva kesäneidosta♥♥.

    VastaaPoista
  4. Tunnelmalliset kuvat ja ehdottoman kaunis koru!

    VastaaPoista
  5. Upeat kuvat ja kesäneito on suloinen:)♥ Minä en olekkaan koskaan tuollaista kuusenkerkkäsiirappia maistanut, varmasti hyvää:) Hieno tuo kuksa! Kauniita kesäpäiviä♥

    VastaaPoista
  6. Upeat vihreän sävyt. Tunnelmakuvia.

    VastaaPoista
  7. Minulta unohtui tänä kesänä kokonaan tuo kerkkien kerääminen.. Aina mietin että "kyllä mä vielä jonain päivänä lähden kippo kainalossa kuusimetsään.." Enpä mennyt. :D Viime vuonna keräilin niitä pakkaseen vaikka kuinka paljon ja käytin juuri smoothien joukkoon. :) Ihanat kuvat, niin kesäinen värimaailma ja tunnelma! <3

    VastaaPoista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)