10.11.2017

Ensilumen peittämä Väylän varsi









Kyllä ensilumen aikaan on sitten kaunista! Ihanaa kun vielä väylässä virtaa vesi ja tekee upeita heijastuksia rannasta ja taivaasta veteen. Lisäksi maa ja puut ovat saaneet valkoista pölyä niskaansa.Pohjoisessa rakastan juuri sitä, että kun talvi tulee niin se myös tulee. Syksyllä ilmat oikeasti kylmenee ja maa valkenee. Sitten kun maa on kunnolla valkoinen niin ei tarvi enää pelätä, että takaisinpäin mentäisiin. Sumuiset ja märät kelit ovat historiaa, kun taas lumipyryt ja paukkupakkaset näyttävät todellisen talven luonteen.

Ollaan nyt melkein joka toinen viikonloppu käyty mun kotikulmilla. Säät ovat vielä suosineet meitä erityisen makeasti. Auringosta ja pikku pakkasista ollaan joka kerta saatu nauttia. Revontulista myös jos vain jaksaisi lähteä niitä ulos paremmin tähyilemään. Ainoastaan yhtenä iltana olen käynyt rannassa ihailemassa revontulia, mutta koska ei ollut oikeaa objektia mukana niin revontulikuvista ei tullut oikeastaan yhtään mitään. Kateellisena olen taas katsellut, kun tällä viikolla pohjoisessa on ollut erittäin värikkäät revontulet. Mulla taitaa revontulikuvaus taas siirtyä sinne asti, kun on paukku pakkaset ja sormet kohmeessa yritän jalustaa asetella oikeaan asentoon. Jalustan asennus on kyllä tympein homma kuvaamisessa. Jalustassa paljon pikku ruuveja mitä säädellä mutta pakkasessa ne ovat jäätävän kylmiä ja näppejä ihan polttelee kun niitä joutuu ruuvailemaan.

Kaikesta huolimatta toivon niin hartaasti, että ruotsalainen ennustus pitää tänä vuona paikkaansa ja jopa eteläisempään Suomeen tulisi kylmä talvi. Hyvästi tihkusateet ja tervetuloa pakkanen!

34 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Erityinen suosikkini näistä oli tuo neljäs kuva! Sitten sulla oli tuossa kuva, jossa näkyi pitkälti tietä. Sellaisetkin näkymät kiehtoo. Tie aukeaa edessä, ja kaukana edessä näkyy valoa, milloin minkäkin verran. Ylipäänsä tuo luonto aina tarjoilee jotain mielenkiintoista nähtävää.
    Tänä aamuna täällä ikävä kyllä tuli taas vettä. En osannut edes etukäteen asiaa tarkistaa ja lapsilla oli Kuomat jaloissa. Sitten äkkiä takaisin sisälle kumppareita vaihtamaan ja sateenvarjot mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina hauska kuulla, että mikä kuva ketäkin miellyttää. Omat suosikkini ovat kaksi viimeistä kuvaa ja ehkä erityisesti tuo koivukuva. Siinä yhdistyvät kaksi lempiasiaani: sininen väri ja koivut. Olet ihan oikeassa, luonnosta löytyy niin paljon nähtävää ja kuvattavaa.

      Suomessa saa kyllä sääennusteita olla koko ajan tarkkailemassa, jotta osaa edes suurinpiirtein oikein puketua. Aina nekään eivät pidä paikkaansa.

      Poista
  2. Olet sinä aikamoinen kuvaaja nautin todella niitä katsellessa. Selailin vähän laajemmin sinun blogiasi ja tykästyin. Olin Lapin lumoissa, olin mukana kulleroiden keskellä kuin "Pikku Heidi." Mukavaa kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onpas mukava kuulla, että olet pitänyt näkemästäsi. :) Kyllä varmana tulen jatkossakin tarkkailemaan blogiasi ;)

      Poista
  3. Siis niin kauniita kuvia taas! Hyvin vangittuja sinivalkoisia hetkiä. <3 Meillä ei ole enää lumesta saati pakkasestakaan tietoa. Harmaaksi käy, kun loput lehdetkin putoavat puista ja mätänevät maahan. Mikäs siinä, toisaalta, onhan sekin toisaalta hyvin kaunista ja tunnelmallista, kun värit ja valo pikkuhiljaa vähenevät. :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kehuista Varpuslintu! <3 Totta, kaikkihan on ihan kiinni siitä miten itse näkee ja kokee asiat. Kauneutta on monenlaista!

      Poista
  4. Oih.. huikean kauniita kuvia olet postannut♥ niissä kuvastuu Suomen upea ja huurteinen talvi.♥ Tulis vaan meillekin, tänne lounaaseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Eiköhän se aikanaan tule jos ruotsalaisiin on uskomista ;)

      Poista
  5. Meillä tuollaisista keleistä saa vaan haaveilla. Voipa olla ettei koko talvena tule oikeaa talvea. Tuo kuulostaa niin ihanalta kun kirjoitat että kun lumi tulee, niin se myös pysyy eikä tule takapakkia. Täällä sitä takapakkia tulee aina. En kyllä kuitenkaan haluaisi -30 asteen pakkasia, joita siellä pohjoisessa on. Jos voisi saada sellaisen lumisen talven jossa lämpötila olisi -5 ja -10 asteen välillä. Täällähän usein tuulee kylmästi, joten meillä tuokin lämpötila tuntuu paljon kylmemmältä kuin vastaava siellä pohjoisessa.
    Mukavaa alkutalvea sinulle ja kiitos taas ihanista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä onkin, kun sellaisia sopivia pikku pakkasia on hankala saada ilman kovia pakkasia. Mutta viime talvena Lapissa oli hyvin vähän paukku pakkasia ja läpi talven pystyi hiihtämään kelistä huolimatta. Mie silti kaipaan niitä koviakin pakkasia. Kyllä ainakin yksi kuukausi saisi olla erittäin kylmää. Ilma on niin erilainen kunnon pakasessa kuin pikku pakkasessa. Tietenkään kelit ei ole sitten hauskoja, jos autot eivät kestä kylmyyttä ja jääpii autolla välille.. :D

      Hyvää loppusyksyä myös sinne!

      Poista
  6. Kiitos, kun kävit kommentoimassa blogissani....muuten en välttämättä olisi tänne, ihania kuvia täynnä olevaan blogiin, löytänyt....jäin lukijaksesi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vastavierailusta! Mukava kuulla, että blogini kiinnosti sinua enemmänkin. :)

      Poista
  7. Oi mitä kuvia, aivan upeita kaikki♥ Kyllä vaan luonnossa on niin paljon kaunista oli se vuodenaika mikä tahansa:) Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Näin on ja kauneushan on katsojan silmässä.

      Poista
  8. Ensilumi on aina jotain erityistä.
    Ja toivon talvea tänne eteläänkin. Juurikin niin, että ensin on pakkasia ja kuuraa ja sitten voi lumi tulla.
    Mutta viime yönäkin sataa lutuutti vettä oikein kunnolla. Huoh.
    Kauniit kuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuurainen maisema on myös todella kaunis, koska se juuri lehdettömissä muissa näkyy niin selvästi. Kiitos! :)

      Poista
  9. Upeat kuvat. Kaunista, mutta minä olen ihan onnellinen niin kauan, kuin vihreää näkyy. Vaikka pimeää onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Makunsa kullakin - mutta onhan siinä puolensa kun ei tarvitse lunta kolata tai ulkona liukastella.

      Poista
  10. Kästtämättömän upeita kuvia! Kannatti jäädyttää sormet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuolloin ei vielä kovin pahasti näpit jäätyneet.

      Poista
  11. Kauniita kuvia. Lumiset pakkasmaisemat ovat aina yhtä ihania.

    Tänä syksynä saatiin nauttia ensilumesta ja kauniista talvipäivistä syyslomalla Ylläksellä ja lapset olisivat halunneet viettää samantien joulua, täällä Etelä-Suomessa kun ei ole mitään takeita valkeasta joulusta. Kotona saatiin nauttia vielä uudelleen ensilumesta, kun lumi ja pakkanen käväisivät täälläkin päin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Kyllähän se joka kerta yhtä mukavalta tuntuu kun ensilumi sataa maahan. Keväällä lumen tuloa ei enää niin paljoa osaa arvostaa kun on jo paksut kinokset maassa. Tykkään kans siitä että minun jouluun kuuluu lumi. Se on vain iso osa sitä minun joulutunnelman luojaa etten halua millään siitä luopua.

      Poista
  12. Oi miten ihania kuvia kaunista katseltavaa :)

    VastaaPoista
  13. Oih miten kauniita luontokuvia sinulla. Ja nuo rannekorut, ooh-ooh!

    VastaaPoista
  14. Eka ja kolkki kuvat ovat ihan timanttia eli suurennokset vain seinälle. Ja/tai teet niistä kortteja myyntiin. Vähintäin omat joulukortit!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös noista kahdesta kuvasta. Pitäis kyllä joskus vähän tauluja tehä koristeeksi omille seinille.

      Poista
  15. Todella silmiä hivelevän kauniita kuvia täällä blogissasi.

    VastaaPoista
  16. Upeita kuvia täällä blogissasi.

    VastaaPoista
  17. Hukean upeita kuvia! <3 Näyttäisipä täällä Tampereella edes hiukan samanlaiselta, mutta toistaiseksi on vielä ihan lumetonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! :) Tampere voittaa kuitenkin päivänvalon määrässä ;)

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)