6.9.2016

Hylätty kalastajakylä









"Hylätty kalastajakylä, jossa sijaitsee sodasta säilyneitä taloja 1800-luvulta." Näin taidettiin Pohjois-Norjan matkailuoppaassa hehkuttaa - tätä upeaa kalastajakylää (Store Molvik), jota lähdettiin ihailemaan reitistä hieman poiketen. Nämä kolme alimmaista kuvaa kertoo sen todellisuuden mikä meitä vastassa odotti. Kai siellä kaksi vanhempaa taloa olla, joten kai sitä kyläksi jo voi sanoa. Lisäksi viimeiset 15 kilometriä piti ajaa kuoppaista hiekkatietä, joka sai kyseenalaistamaan omaa järkeä.

Vaikka itse päänähtävyys olikin suuri pettymys niin toisaalta olin iloinen, että olimme ajaneet näinkin pitkälle ja nähneet silmänkantamattomiin pelkkää Jäämerta. Ei saaren saarta edessä ja ainoastaan kylmä ja kova pohjoistuuli viimaisi korviin. Rantakalliot ja kivikot olivat suurimmaksi osaksi mustaa kiveä, jota Jäämeri oli piiskannut loputtomiin tehden rantakallioista taideteoksia. Teräviä ja mustia kivirykelmiä, jotka jotkut näyttivät jopa mustilta jääpuikoilta. Minuahan olisi tehnyt mieli pysähtyä kuvaamaan niitä taideteoksia, mutta pysähdyspaikkojen uupuminen ja Norjan kapeat tiet tekivät pysähtymisestä hiukkasen hankalaa. Muutamia kuvia sain otettua, kun pysähdyimme värikkääseen pikku kylään (Kongsfjordiin) ottamaan muutamia kuvia. Minun puolesta kaupungissakin saisi olla yhtä värikkäitä taloja, kun luonto ei pysty väriä tarjoamaan.

6 kommenttia:

  1. Upeat maisemat ja uskomattoman kauniit värikkäät talot!

    VastaaPoista
  2. Maisemat on kyllä aika uskomattoman upeat :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Tulin vastavierailulle!
    On kyllä upeat maisemat!
    Hienot kuvat!
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle!😊❤️

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteista! :) Maisemat olivat kyllä tuolla kohillaan. Kaikkea kivaa sitä pelkästään näkee autossakin istumalla.

    VastaaPoista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)