1.7.2016

Hiljainen kukkaniitty Kiiminkijoen varressa

Hyppäsin muutama viikko sitten pyörän selkään ja päätin lähteä Kiiminginjoen vartta hieman tutkiskelemaan. Ensimmäisellä kerralla en päässyt kuin kilometrin verran niin alkoi satamaan vettä. Kappas vain. Ajattelin ensin, ettei pieni sade menoa haittaa, mutta kun  sade voimistui, aloin ajattelemaan kameraani että kuinkahan se kärsisi kosteudesta. Jouduin sitten kääntymään takaisin ja olohan oli kuin uitetulla koiralla.




































































Telkkarissa alkoi sopivasti fitnesspäiväkirjat pyörimään, johon ensimmäisen kauden aikaan tykästyin. No toinen kausi ei yhtä koukuttava ole ollut mielestäni. Kun ohjelma loppui, niin loppui myös sadekin. Ei kuin uusi yritys siis. Aurinkokin hetken paistoi sopivasti ja olinkin innoissani, että nyt tulisi hyviä kuvia. Noh, niin kuin näkyy. Ei aurinko kauaa paistanut. Silti hyvin viihdyin Kiiminkijoen varrella ja löysin monia mielenkiintoisia paikkoja. Takaisin mökille tullessani kello olikin jo 1 yöllä ja mietin kauan lähtisinkö vielä uuteen reissuun. Pakko oli välillä vähän nukkuakin, vaikka nyt kesäisin tekisi mieli vain ulkoilla ja nauttia kesästä. Onneksi kesää on vielä jäljellä.

Hauskaa viikonloppua!

6 kommenttia:

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)