27.6.2014

Lisää uusia tinalankakoruja

Vihdoin! Vihdoinkin sain itseäni niskasta kii ja päätin julkaista kuvia mun uusista tuotoksista tinalankakoru rintamalla. Meni välillä vähän överiksi, kun ajattelin aina että teen tämän loppuun ja sen jälkeen näitä hienoja koruja. Nooh, menihän siinä muutama kuukausi ja muutama koru tehtyä siinä välissä ennen kuin kuvat tulivat nettiin.


Tuossa yllä olevassa kuvassa erottuu kaikista parhaiten nuo värit. Eli jokainen koru on tehty erinvärisestä nahasta. Ylimmäinen paksuin on tehty mustasta, toinen on valkoisesta, kolmas värjäämättömästä poronnahasta eli konjakin ruskeasta, neljäs on tehty tumman ruskeasta eli antiikin ruskeasta ja viimeinen on punaisesta. Punaisessa ja valkoisessa on lisäksi käytetty punaista ja sinistä kuparilankaa tinalangan kanssa.

Tuon tummanruskean ja punaisen korun annoin äidilleni 50-vuotislahjaksi. Sai hän lisäksi kyllä kaikkea muutakin...





Kaksi ylintä korua ylemmässä kuvassa ovat uusimpia tuotoksiani. Aloin niitä tekemään juhannuksena ja oikeastaan vasta eilen ne sain valmiiksi. Niistä tein vähän lyhkäsempiä, koska ajattelin että muilla voi olla kapemapia ranteita kuin minulla. En siis tee näitä kaikkia vain itselleni ;) Kaikki korut ovat neulottu 2cm levyiseen nahkaan, joista on neulomisen jälkeen tullut noin 1cm levyisiä.


 Sinisen-violettiakuparilankaa.



Punaista kuparilankaa ja punaista nahkaa. Hieman samantapainen kuin aikaisemmissa kuvissa oli, mutta erilaista punomistyyliä käytetty.



Perinteikäs musta tinalankakoru. Kaikissa koruissa käytetään aina poronsarvi nappeja.


Itse ihastuin heti tähän koruun tehtyäni sen. Se oli minusta kauniin perinteikäs, mutta samaan aikaan hieman juhlavakin. Valitettavasti kun siskoni näki tämän niin hän välttämättä halusi tämän. Ehkä minun oli aika antaa hänelle joku koru, kun hän on jo monet villasukat neulonut minulle.


Näissä kuvissa näkee ehkä parhaiten korujen oikean leveyden. Minullahan on neljän eri väristä nahkaa: punaista, mustaa, tumman ruskeaa ja vaalean ruskeaa. Mustaa nahkaa olen ostanut melkein koko taljan kokoisen eli siitä pystyn tekemään leveitäkin koruja. Niin kuin tuo suurin koru oli muistaakseni 5cm kun leikkasin sen ja neulomisen jälkeen siitä tuli noin 2,5cm levyinen. Muita värejä minulla on 3cm ja 2cm levyisenä. Eli tuo keskimmäinen on nyt leveydeltään 1,5cm ja pienin on 1cm.


Työ selvästi häiritsee harrastuksia eikä näitä valitettavasti pääse niin usein neulomaan ja punomaan kuin haluaisi. ;)


25.6.2014

Juhannus meloen ohi

Juhannussuunnitelmat onneksi toteutuivat, vaikka kuinka huonoa ilmaa säätiedotus lupasi pohjoiseen. Olin varautunut, että koko viikonlopun sataa vettä joten onneksi olin asennoitunut, etten näe koko juhannuksen aikana ollenkaan keskikesän aurinkoa. Näin sitä voi vain positiivisesti yllättyä, kun aurinko viimein taivaalta porottaa.

Torstaina lähdin heti töiden jälkeen äitini mukana Kemiin ja sieltä sitten suuntasimme hellun kanssa, kanootti peräkärryssä, pohjoiseen eli mun kotipaikkaan. Myöhään meni ennenkuin perille saavuttiin, mutta onneksi sauna meitä heti odotti lämpimänä. Useimmiten minulla on tapana mennä vilvoittelemaan saunan jälkeen ulos terassille ja nauttimaan hetkeksi kesän kauneudesta. Kauneutta todellakin oli ja aurinkokin vielä paistoi taivaanrannasta, mutta mitä kummaa. Ei yhtään itikkaa tai sääskeä kiusaamassa tunnelmaa. Pakko sanoa, että se oudoksutti tosi paljon ja juhannustunnelma muuttuikin alkukesän tunnelmaan. Siis juhannuksena ei todellakaan pyyhe päällä kauaa ulkona istuta. Kylmä sää oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja tainut tuhota alkukesän sääskikannan. Voi harmi.....

Perjantai.. Se oli sitten harvinaisen kurja päivä. Oli totuttautunut ajatukseen että sataisi koko päivän vettä, mutta kun sen lisäksi oli vielä aivan hirveä kova tuuli niin kuka hullu silloin lähtisi kanootilla melomaan. Ei me ainakaan. Päivä sitten menikin enemmän tinalankakorujen tekemisessä, jalkapallon katselussa ja ylipäänsä sisällä olemisessa. Silti se sisällä oleminen ketutti. Juhannuksena sisällä, ei voi olla totta. Onneksi, kuitenkin sade ja tuuli alkoivat iltaa myöten helpottamaan niin päästiin viimein tekemään edes pieni melonta reissu.

Tietä pitkin meiltä sinne oli noin 8km, mutta kanootilla meillä meni 10km ja 1,5 tuntia. Sopivan rauhallinen reissu.


Lähdettiin liikkeelle siis saarenpäästä Muonionjoella ja aluksi mietittiin kumpaa puolta mentäisiin: Ruotsin ja saaren välistä vaiko Suomen  puolelta. Päätettiin mennä Ruotsin puolta, koska se on syvempi toiseen puoleen verrattuna ja tämä oli meidän ensimmäinen kanoottireissu tälle vuodelle. Lisäksi tunsin toisen puolen jollakin lailla, kun talvella tuli kaverin kans lumikengillä käveltyä siellä aika paljon.



Yksi asia mitä eniten odotin juuri tältä matkalta oli tämä pieni saari, jossa tämä yksinäinen kaunis mänty oli niityn ja joen ympäröimänä. Talvella harmittelin kun en saanut puusta kauniita kuvia, mutta enpä voisi sanoa että olisin vieläkään onnistunut. Jos vain olisi ollut aurinkoinen ilma niin nämä kuvat olisivat olleet täydellisiä! Joku toinen kerta sitten...

Tässä pienessä saaressa oli toiseen päähän aidattuna lampaita. Lähestyessäni kuvattavaa mäntyä löysin maasta yllättäen lampaan kellon. Siis kellon joka roikkuu kai johto lampailla (alfa uroksilla?) kaulassa. Vaikkakin kello oli jo hieman ruostunut, mutta minusta se oli kaunis ja ihanan perinteinen. Ehkä sen voisi vaikka maalata tai muuten ehostaa. Tämä saari halusi selvästi antaa suurelle ihailijalleen muiston. Aah.. Arvostan sitä todella paljon! :)



Lauantai ei alkanut ilmojen suhteen yhtään sen paremmin kuin edellinenkään päivä. Säätiedotus kuitenkin lupasi iltapäivästä alkaen parempaa säätä ja sen mukaan me myös toimimme. Alkuperäinen suunnitelmammehan oli, että olisimme lähteneet Muoniosta laskeutumaan Muonionjokea alaspäin, mutta onneksi se ei toteutunutkaan, koska se olisi voinut olla aika raskas reissu. Sitten aloin suunnittelemaan reissua, jossa laskettaisiin Äkäsjoelta-Muonionjokeen ja kotirantaan. Onneksi netistä löytyi hyviä melontakarttoja, joiden mukaan reitin myös suunnittelin. (Jos olet halukas lähteä melomaan Ylläksen alueella niin melontakarttoja löytyy täältä) Aluksi kilometrejä tuli 40, mutta sitten hieman vähensin ja sain silti kauheata valitusvirttä, mutta onneksi pidin pääni ja pituus oli oikein hyvä.

Lähdimme siis Jouhisuvannon kohdalta laskemaan Äkäsjokea pitkin. Paikassa ei ollut veneenlaskupaikkaa, mutta kanootinlaskeminen oli erittäin helppoa ja näppärää. Ei siis mitään ongelmaa. Kartassa varoiteltiin, että paikottaisia pohjakosketuksia olisi tiedossa, mutta aluksi epäilin ettei sellaisia tulisi koska vesi oli vielä normaalia korkeammalla. Suurimmaksi osaksi joki oli tyyni ja erittäin mukava meloa. Mökkirantoja vilahteli, kalat kävivät pinnassa herkkuja hakemassa ja välillä jopa aurinko paisteli. Pieniä koskipaikkoja tuli välillä, mutta ne suurimmaksi osaksi mentiin nätisti alas. Eräs koskipaikka (ehkä enemmänkin kivipaikka) tuli yllättäen mutkan takaa ja tästä syystä kanootti kolahti pari kertaa kiviin ja sain syliini vähän vettä, mutta säikähdyksellä selvittiin.

Lähtöpaikka



Välillä pysähdyttiin syömään eväitä ja silloin ihmettelin ettei sellaisessakaan rämepaikassa itikoita ollut ollenkaan. Mäkärät olivat vain pinkin lippiksen kimpussa. Muonatauolla harmittelin kovasti sitä ettei minkäänlaista vapaa tai edes koukkua tullut mukaan. Joessa oli selvästi toimintaa ja olisihan se reissun kruunannut jos oltaisiin tauolla saatu kalaa nuotiolla paistella. Tämäkin siis pitää laittaa korvan taakse seuraavaa reissua varten.

Melontakartta oli siitäkin hyödyllinen, että siitä näki missä oli koskia ja mitkä niiden luokitukset olivat. Nämä kosket olivat luokkaa 1 eli oikein sopiva aloittelijoille. Alhaallapäin, ennen Muonionjokeen yhdistymistä oli kuitenkin koski nimeltään Suukoski, joka korkeamman veden aikaan oli luokitukseltaan 2. Kartassa neuvottiin melomaan kosken vasentapuolta, koska jos kosken keskelle joutuu niin veden pyörteet todennäköisesti kaataisivat kanootin. Ajatus kanootin kaatumisesta ei kuullostanut ollenkaan hyvältä. Olen aloittelija melontahommissa eikä minulla ollut edes kypärää! Lisäksi jos takataskussa olisi yksi kaatuminen veneellä tai kanootilla niin ehkä osaisin ottaa sen vähän rennommin jos tietäisin miltä se tuntuu. Ajatus siitä että yllättäen syöksähtäisin kosken keskelle, kivien lähettyville, pelotti oikeasti aika paljon. Viimein kun tämä koski tuli eteen niin silloin viimeistään tuli pupu pöksyyn. Ehei, mie en todellakaan tuonne mene! Kosken ääni oli jo aika vaikuttava, mutta läheltä katsottuna vettä vain lenteli ympäriinsä kun se kovalla virralla iski kiviin.

Onneksi oli turvallisempi vaihtoehto. Olimme pienen kylän kohdalla ja edessä häämöttäisi Muonionjoki, joten kanootti piti vain kantaa veneenlaskupaikalle. Kartasta katsottuna matka näytti lyhyeltä, mutta sitten kun kannoin lasikuitukanoottia niin silloin matka tuntui todella pitkältä. Varmaan 20 metrin välein jouduttiin pitämään taukoa kun ei vaan kunto kestänyt eikä kädet pitäneet. Tuntui todella tuskalta kantaa sitä möhkälettä, mutta aina kun katsoin viereistä koskea niin tajusin että tämä on ainoa vaihtoehto. Lopussa tajusin, että minulla oli hienon hieno vika otteessani, jonka takia tuntui ettei sormissa pitänyt ote. Lopulta kun päästiin laskemaan kanootti Muonionjokeen niin käsiäni hapotti niin vahvasti ettei oikeat otteet paljon enää auttaneet.

Hellu ei halunnut siinä pitää taukoa, vaikka minä vuorostani uikutin että olen ihan loppu, nyt vähän energiaa kiitos. Hörpin vain väylästä vettä sen minkä kerkesin ja niin me taas jatkettiin matkaa. Pienessä joessa melomisen jälkeen aina koskien kuohunnat kuulostivat pahoilta ja alkoi heti jännittämään tulevaa, mutta nyt kun oltiin vähän isommassa joessa niin ongelma ei todellakaan ollut sen näköinen mitä luultiin. Nämä pienen pienet koski paikat pystyi oikein helposti väistämään kun jaksoi vain meloa toiselle puolelle rantaa. Jostain kummasta minä voimani aina kersäin ja vedin täysiä että päästiin toiselle puolelle rantaa. Toisaalta aurinko alkoi oikein kauniisti paistamaan ja väylä oli täynä lohestajia niin pääsin jännityksestäni pois. Ei mitään suuria koskia enää pitäisi tulla niin mikseipä tässä voisi ottaa vähän rennommin.

Eväitä päästiin maisteleen ja voi että ne maistuki kovan urakan jälkeen hyvältä! Taisiko kuksassa olla vielä Dr Pepperiä :P


Matkan pituudeksi tuli yhteensä 35km. Äkäsjokoea tultiin 15km ja Muonionjokea 20km. Kummatkin ovat hyvin erilaisia jokia ja se tekikin mielestäni reissusta erilaisen. Kanootilla melominen on mielestäni ihanan rentouttavaa, mutta välillä myös jännittävää kun saa kiviä väistellä. Turvallisuus on kuitenkin muistettava ja jos itse olisin ollut fiksu niin olisin vaikka laskettelukypärän tunkenut päähän ettei kiviin osuminen olisi niin paljon kauhistuttanut. Silti suosittelen lämpimästi kaikkia edes kokeilemaan melontaa. Tuhansien järvien maasta kyllä löytyy paikkoja missä harrastaa tätä kesäistä harrastusta. Varoitan vain, että seuraavat kolme päivää yläkroppa on ihan jumissa, koska kyllä melonta käy välillä ihan työstä!


Kotona taas odotti lämmin sauna ja juhannusvihta. Kyllä juhannus on ihanaa aikaa!