30.4.2014

TYÖPAIKKA JA TUNTKINTOTODISTUSANOMUS

AAAAA.... JEEEEE... JIHUUUUUU!!! Siis hei, voiko olla parempaa päivää! Tulin eilen Ouluun tekemään mun tutkintotodistusanomuksen, jonka palautin aika makein mielin juuri kansliaan. Viime viikolla hain erääseen alani työpaikkaan ja pari minuuttia sitten ne soitti ja sano että ne ottaa mut töihin!!! Ei vitsi.. Nyt on ihan tajuttoman hyvä fiilis!! Nyt on vielä vappu ja tänään pääsee näkemään pitkästä aikaa taas koulukavereita, jotka oon laiminlyöny koko vuoden kun olen pohjoisessa asunut.

Okei, ei mulla nyt oikein kunnolla tekstiä synny, kun haluttas vaan hyppiä ja kirkua, mut MAHTAVAA, UPEAA JA HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE!!!!!


24.4.2014

Superfood: Pakurikääpä

Nyt kun kaikki superfoodit on nyt niin IN, joten on hyvä aika kertoa eräästä superfoodista, joka kasvaa Suomen puhtaissa metsissä. Se on nimeltään Pakurikääpä. Pakurikääpä on koivussa ja muissa lehtipuissa elävä loissieni. Sitä on käytetty kansanlääkinnässä satoja vuosi monenlaisiin vaivoihin ja ongelmiin. Vaikka pakurikääpä tuhoaa puun n. 5-7 vuodessa niin sillä väitetään olevan niin sanottuja adaptogeenisia vaikutuksia eli se suojaa elimistöä stressiltä. Siperiassa sitä on käytetty erityisesti vatsavaivojen hoitamiseen ja myös sydän- ja maksavaivoihin. Muita käyttöaiheita ovat olleet esimerkiksi immuunijärjestelmän vahvistaminen infektioita vastaan tai jopa syövän hoito.

Pakurikääpää on kuitenkin aika vähän tutkittu, jonka vuoksi sitä ei kaupallisesti suurilla markkinoilla näy. Pakuria on ensisijaisesti tutkittu eläinkokeilla ja koeputkiolosuhteissa ja nuo väitteet terveysvaikutuksista perustuvat pilkälti niihin tutkimuksiin. Koska laajoja kliinisiä tutkimuksia ei ole tehty, ei terveysväittämiä saa Suomessa käyttää pakurin markkinoinnissa. Sitä ei kuitenkaan saa kerätä maanteiden, kaupunkien tai teollisuusalueiden lähettyviltä, koska se kerää itseensä muoden sienien tapaan ympäristön raskasmetalleja. Parhaiten näitä löytyy luonnontilaan jätetyistä metsistä ja itse huomasin, että varsinkin kosteassa tai märällä maaperällä kasvavista koivuista näitä löytyy paljon.

Ymmärtääkseni markkina kojuissa  näihin voi törmätä ja löysin lisäksi yhden nettisivun, joka myi kyseistä jauhetta. Nettisivuilla sen hinta oli 20e/100g, mutta markkinoilla se on hieman kalliimpaa. Parempi on siis vain itse käydä hakemassa metsästä edes maistiaisia varten. Totta kai tämä ei kuulu jokamiehen oikeuteen, vaikka se tuhoaakin kyseisen puun, vaan se maistiainen on hommattava omasta metsästä tai kysyttävä metsänomistajalta lupa.

Muutama ilta sitten lähdin vielä lumikengillä näitä metsään etsimään. Eikä kauaakaan kun löysin tälläisen pienen kääpän koivun rungosta. Se oli myös sopivasti lantioni korkeudella, joten ei tarvinut turhaa kurkotella. Viereisessä puussa myös näin saman kokoisen möhkäleen, mutta se oli pari metriä korkeammalla, joten ei mitään mahdollisuuksia siihen.



Tämän myös löysin vähän myöhemmin ja puu oli alkanut kaatumaan, mutta ei silti ollut tarpeeksi alhaalla, että minä olisin sen saanut. Vähän kyllä harmitti, koska tuo oli sen verran iso kääpä, että siitä olisi riittänyt moneksi vuodeksi hyvää teetä. Ajattelinkin, että kesällä kun isä alkaa puita kaatamaan niin menisin nyt vähän avuksi ja kaataisin muutaman koivun, joissa nätiä pakureita löytyy. Ei niistä muutenkaan ole mitään hyötyä muutaman vuoden päästä kun ne on täysin lahonneita.

Paljon mahdollisuuksia.....


Sitten kun pakurikääpä on metsästä kerätty, niin parasta olisi mahdollisimman pian se myös pilkkoa mahdollisimman pieneksi paloiksi. Myytävissä pusseissa tämä on hienoa jauhoa, joka vain sekoitetaan veen sekaan mitään huomaamatta, mutta kun en viitsi alkaa minkään koneen teriä tylsyttämään niin silloin on vain yritettävä puukolla pilkkoa. Pientä puukkoa parempi olisi sellainen kiinalainen kokkivaitsi, jossa tulisi samalla vähän käsivoimaa käytettyä. Sillä onnistuisi varmana paljon paremmin jauhoiksi jauhaaminen.

Tämän jälkeen jauheseosta/viipaloituja paloja laitetaan noin 1tl omaan keitettyyn teeveteen vähäksi aikaa vaikuttamaan ennen juontia. Jos haluaa hauduttaa pitempään pakuriteetä niin silloin totta kai siitä irtoaa kaikki aineet paremmin ja makukin on voimakkaampi. Minä monesti laitan sitä vain sekaan ihan oikeaan teehen tai mehuteehen, koska en aina jaksa alkaa niin kauan odottamaan sen liukenemista.

Netistähän löytyy monenlaisia sivustoja ja monella ihmisellä on monenlaisia mielipiteitä, mutta minusta ravintoterapeutti.fi sivustolla oli hyviä huomioita, jotka kannattee käydä lukemassa.

14.4.2014

Suolaharrin haku

Pakko myöntää, että tänä vuona en ole paljon kerinyt edes pilkkimään. Satunnaisesti olen käynyt vain meidän rannalla pilkkimässä ja enimmäkseen vain aurinkoa ottamassa. Harreja eli harjuksia ei ole kertaakaan jäänyt mun koukkuun ja monesti vain vierestä katsonut, kun muut ovat saaneet. Tänä keväänä on myös todella isoja harreja tullut perheejäsenten pilkkiin. Ensin mun isosisko vetäsi 47cm harrin, joka paino n. 700g ja seuraavana viikonloppuna isä sai 51cm harrin ja sen paino oli 1kg. Siis nyt puhutaan oikeasti tosi suurista harrista. Ennen tätä kevättä me ollaan pidetty yli 40cm harria todella suurena, mutta tänä keväänä ne ovat näyttäneet jopa pieniltä noihin nähen. Isäntä joka on asunut väylän varressa koko elämänsä sano, että tällaisia harreja on viimeeksi 70-luvulla saatu ja nyt niitä on tullut jo kaksi. Onko tähän kenties vaikuttanut se, että tämä talvi ja kevät ovat olleet tosi lämpöisiä ja harrit ovat nyt käyttäytyneet erillälailla?

Nyt oli kuitenkin mun vuoro saada harreja. Meillä kun on tapana, että se joka pilkkii harrit niin se päättää miten ne valmistetaan. Eli kun kukaan muu ei välitä siitä, että harrit laitettaisiin karkeaan suolaan ja syötäisiin 12 tunnin päästä pelkästään niin nehän on aina vain paistettu tai laitettu uuniin. Eih, harri on lohikala ja minun mielestä jopa parempi kuin itse lohi ja se on tajuttoman hyvää pelkästään suolattuna. Moni ei ole tottunut kypsennettömän kalan syöntiin ja mun kaupunkilainen poikaystävä pitääkin mua enemmän raakalaisena viikinkinä, kuin sievoiselta ladyltä.


 Reppu selkään, kaira käteen ja menoksi. Otin myös postista tulleen Anttilan kuvaston, kun tylsyys voi välillä yllättää. Väylällä pilkkimisessä on aina se puoli, että tapahtumaa ei saata olla moneen tuntiin. Niinpä minä kairasin reiän, otin kultaisella mormuskalla ja kultaisella painolla varustetun pilkin, laitoin täyteen punaisia toukkia ja pudotin pilkin veteen. Nautin auringosta ja selailin Anttilan kuvastoa. Vähän ajan päästä isäntä tuli myös pilkille ja totta kai suoraan töistä. Lopetin kuvaston selaamisen, koska ajattelin että nyt pitää keskittyä pilkkimiseen. Pilkin liike on erittäin tärkeä ja siskoni (kevään eniten harreja saanut kalastaja) ohjeiden mukaan keskityin pilkin heiluttamiseen. Isäntä oli kuullut jostain, että siika tykkäsi mannapuurosta ja joka oli sillä taktiikalla onnistuneesti siikoja saanutkin. Isäntä oli keittänyt mikrossa mannapuuroa harreille ja laittoi sitä mormuskan päähän. Minua se enemmänkin nauratti. Koukussa oli kauhea löntti mannapuuroa ja koukusta ei ollut mitään näköhavaintoa. Aina joku oli mannapuurot vienyt tai sitten kova virta, mutta ei harreja ylös ainakaan tullut.

Minulla alkoi sitten tapahtumaan. Tuli ensimmäinen harri ja kohta tuli toinenkin. Nämä kummatkin söi heti kunnolla pilkkiin eikä ollut minkäänlaista nykimistä. Ensimmäinen jopa vähän säikäytti, kun nautin vain auringosta enkä ajatellutkaan että vielä syöntiä olisi. Tämä oli hyvä merkki, koska jos kalat vain nykii niin silloin syönti on heikkoa eikä kaloja saada aina ylös. Samalla piti vilkuilla kelloa, koska olin mennyt ostamaan junalipun hellun luo ja juna lähti jo kello 17.50. Ahneus iski ja päätin, että mun on vielä saatava kolmas kala ennen kuin joudun lähtemään. Kolmas kala kävi ensin nykäisemässä ja onneksi vielä sen sain ylös. Aikaa vielä oli ja päätinkin katsoa jos vielä harreja tulisi. Tulihan sieltä vielä neljäskin. Voitte varmaan uskoa kuinka mahtavalta tuo tuntui. Istuin 1,5 tuntia pilkillä ja sain 4 harria pötköön. Tämmöstä ei ole myöskään ikinä tapahtunut mun aikana tuossa väylässä. Tuli sellanen olo, että väylässä kyllä vielä onneksi harreja riittää. Hyvä niin!


Harmitti kyllä tosi paljon lähteä junalla pois kotoa. Ilmathan oli vielä kaiken lisäksi täydelliset, koska aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ei minkäänlaista tuulen virettä edes käynyt. Välillä piti takkia aukoa, kun kuuma meinasi tulla. Toisaalta mulla on aina haikeaa lähteä kotoa. Sielä mie viihyn ja sieltähän mie ikinä lähtis jos ei tarttis. Siellä mulla aina tekemistä riittää ja tänä vuona muualla Suomessa talvi on ollut mitätön niin sitä enemmän olen tuota paikkaa arvostanut. Ei kesä tunnu miltään ilman kunnon talvea ja senkin takia nautinkin jokaisesta vuodenajasta, koska ne myös tuovat arkeen mukavaa vaihtelua.

Yhden harrin lahjoitin isännälle ja itse otin mukaan kolme harria. Suurimman otin suolaharriksi ja kaksi muuta päätin, että seuraavana päivänä paistaisin ne kun hellu tulisi töistä. Nyt saa vatsantäydeltä syödä harria! Kyllä hellulla on hyvä olla kun minä hommaan ruuatkin pöytään.. ;)