16.11.2017

Oulussa tapahtuu: Poronnahkatuotteita myynnissä

Kaikille Oulun lähialueen ihmisille tiedoksi, että 2.-3.12.2017 järjestetään Naisten Joulumessut. Lappi ja Kainuu  kuuluu myös lähialueeseen. Paikkana toimii sama tuttu paikka eli OAMK:n Sosiaali- ja terveysalanyksikkö, Kontinkankaan kampus, Kiviharjuntie 4, OULU. Joulumessut ovat avoina yleisölle kello 10-17 välisenä aikana. Parkkipaikkaa on kiitettävästi ja sisäänpääsy on ilmainen.

POROKORUN löytää isosta salista pöytänumerolla 89. Sali löytyy ulko-ovien oikealta puolelta. Olen nyt ensimmäistä kertaa myymässä omia käsintehtyjä koruja ja avainnauhoja. Jos aikaa riittää niin kiinnostaisi myös muutama kahvipussuka keretä tekemään, mutta se jää nähtäväksi. Mutta tulkaahan ainakin koruja kokeilemaan!

Lommoltunturi -porokoru sarjasta



Muonionjoki -porokoru sarjasta
Olen myös alkanut koruja hieman "tuotteistamaan" eli nimeämään eri korutyyppejä. Näin niistä on helpompi keskustella asiakkaiden kanssa ja mahdollisesti tekemään tilauksia jos joku haluaa tehdä tilaustyönä korun. Koruja kun on niin monen tyylisiä ja niistä voi tehdä niin monen eri väristä ja kokoa, että mahdollisesti kaikille ei ole juuri sillä hetkellä saatavilla sitä oikeaa. Toiveena minulla olisi vain, että koruilla ei olisi hirveätä kiirettä, koska aikani on rajallinen ja korujen teko on edelleen mukava iltaharrastus.

Korujen nimet viittaavat pohjoisesta löytyviin tuntureihin, vesistöihin ja paikkoihin. Jatkossa tavoitteenani on täällä blogin puolella kertoa korun tarina kiteytettynä korun nimeen: miten se paikka minuun liittyy ja miten juuri sen paikan olen halunnut yhdistää kyseiseen koruun. Nämä tarinat tulen julkaisemaan meän kielellä ja englannin kielellä (älkää pilkatko jos poloisen kielioppi ei ole kovin laadukasta).

Särkitunturi -porokoru sarjasta

Taivaskero -porokoru sarjasta

Mutta hei, tulkaahan käymään joulumessuilla jos vain mitenkään mahdollista. Paikka on täynnä käsin tehtyjä tuotteita, jotka toivon mukaan pääsevät joko pukinkonttiin taikka omaan käyttöön. Samalla tuet suomalaista käsityötä.

Yhteydenottoja & kysymyksiä voitte lähettää osoitteeseen: tinalankakorut (ät) gmail.com

20 kommenttia:

  1. Kiinnnostavia koruja...

    Sulla ja mulla on yksi yhteinen intohimo: Itävalta!

    <3

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä! Olisinpa saattanut tullakin paikalle, mutta sattui juuri reissu noille kahdelle päivälle. Mun tuuria! :D

    www.tiiajuutinen.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No onpa tuuri. Vaikka kyllä itsekin harmittelen, että juuri tuolle viikonlopulle sattui kun olisi niin paljon muuta menoa.

      Poista
  3. Huikean kauniita kuvia.. ja todella upeita koruja♥

    VastaaPoista
  4. Ihanat korut, niin taidokkaita ja kauniita, ihanasti kuvattu, kauniit, hempeät kuvat! Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Upeat korut ja hienosti olet ne kuvannut. Hyvä idea on myös tarina joka yhdistää korut ja sen yhteen. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)