27.6.2014

Lisää uusia tinalankakoruja

Vihdoin! Vihdoinkin sain itseäni niskasta kii ja päätin julkaista kuvia mun uusista tuotoksista tinalankakoru rintamalla. Meni välillä vähän överiksi, kun ajattelin aina että teen tämän loppuun ja sen jälkeen näitä hienoja koruja. Nooh, menihän siinä muutama kuukausi ja muutama koru tehtyä siinä välissä ennen kuin kuvat tulivat nettiin.


Tuossa yllä olevassa kuvassa erottuu kaikista parhaiten nuo värit. Eli jokainen koru on tehty erinvärisestä nahasta. Ylimmäinen paksuin on tehty mustasta, toinen on valkoisesta, kolmas värjäämättömästä poronnahasta eli konjakin ruskeasta, neljäs on tehty tumman ruskeasta eli antiikin ruskeasta ja viimeinen on punaisesta. Punaisessa ja valkoisessa on lisäksi käytetty punaista ja sinistä kuparilankaa tinalangan kanssa.

Tuon tummanruskean ja punaisen korun annoin äidilleni 50-vuotislahjaksi. Sai hän lisäksi kyllä kaikkea muutakin...





Kaksi ylintä korua ylemmässä kuvassa ovat uusimpia tuotoksiani. Aloin niitä tekemään juhannuksena ja oikeastaan vasta eilen ne sain valmiiksi. Niistä tein vähän lyhkäsempiä, koska ajattelin että muilla voi olla kapemapia ranteita kuin minulla. En siis tee näitä kaikkia vain itselleni ;) Kaikki korut ovat neulottu 2cm levyiseen nahkaan, joista on neulomisen jälkeen tullut noin 1cm levyisiä.


 Sinisen-violettiakuparilankaa.



Punaista kuparilankaa ja punaista nahkaa. Hieman samantapainen kuin aikaisemmissa kuvissa oli, mutta erilaista punomistyyliä käytetty.



Perinteikäs musta tinalankakoru. Kaikissa koruissa käytetään aina poronsarvi nappeja.


Itse ihastuin heti tähän koruun tehtyäni sen. Se oli minusta kauniin perinteikäs, mutta samaan aikaan hieman juhlavakin. Valitettavasti kun siskoni näki tämän niin hän välttämättä halusi tämän. Ehkä minun oli aika antaa hänelle joku koru, kun hän on jo monet villasukat neulonut minulle.


Näissä kuvissa näkee ehkä parhaiten korujen oikean leveyden. Minullahan on neljän eri väristä nahkaa: punaista, mustaa, tumman ruskeaa ja vaalean ruskeaa. Mustaa nahkaa olen ostanut melkein koko taljan kokoisen eli siitä pystyn tekemään leveitäkin koruja. Niin kuin tuo suurin koru oli muistaakseni 5cm kun leikkasin sen ja neulomisen jälkeen siitä tuli noin 2,5cm levyinen. Muita värejä minulla on 3cm ja 2cm levyisenä. Eli tuo keskimmäinen on nyt leveydeltään 1,5cm ja pienin on 1cm.


Työ selvästi häiritsee harrastuksia eikä näitä valitettavasti pääse niin usein neulomaan ja punomaan kuin haluaisi. ;)


10 kommenttia:

  1. No mutta nämähän on nättejä. :) Itse en osaa pitää muuta kuin pakollisia sormuksia, yhtä kaulaketjua ja aina samoja korviksia.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika laimeaa pitää samoja koruja päivästä toiseen! :D Mie taidan olla sieltä ääripäästä, kun saatan korviksia vaihettaa päivän aikana parikin kertaa.

      Poista
  2. Ja minä en osaa sitäkään...
    Hienoja ovat. Tosi hienoja. Myytkö niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen jo muutaman myynyt ja koko ajan teen lisää.

      Poista
  3. Vau, miten käsittämättömän kauniita koruja! Musta on aina niin mahtavaa, että maailmasta löytyy ihmisiä, joille on suotu kädentaitojen lahja - itse kun oon todellinen tumpelo kaikessa käsitöihin ja askarteluun liittyvässä :D
    Millaisissa hinnoissa tuollaisten korujen myyntihinta on liikkunut, kun oot myynyt niitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öhöm.. En kyllä pitäis itseäni hirveän käsityöihmisenä ja jos osaisin neulaa käyttää kätevämmin niin tekisin noita koruja varmaan puolet nopeammin. Pakko kyllä myöntää että kyllä sitä luovaa puolta aina ollut niin ehkä sitten sen vuoksi olen neulaan nyt tarttunutkin.

      Hinta pyörii siinä 20e tuntumassa.

      Poista
    2. Ohhoh, huomasin sun vastauksen tuohon mun kommenttiin vasta nyt! No, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan... :D Mut mua kyllä kiinnostais ostaa sulta yks tuollainen - seuraava kysymys kuuluukin siis, oisko sulla kiinnostusta myydä mulle yhtä kaunokaista? :D

      Poista
    3. Mie kyllä huomasin sun kommentin jo ajat sitten, mutta nyt vasta sain oikeastaan aikaiseksi vastata sulle. Pahoittelut siis siitä. Mielelläni myyn myös sinulle näitä koruja jos joku koru sattuu vain kiinnostamaan. Loin tähän blogin yhteyteen uuden sivun tinalankakoruista, jossa näkee myytäviä tinalankakoruja. Siellä myös on spostiosoite johon voi ottaa yhteyttä jos haluaa tilata.

      Poista
  4. Tosi kauniita koruja!! Mistä sä olet aikoinaan saanut idean ja osaamisen noihin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaaminen on tullut eräältä kansalaisopiston kurssilta. Opettaja oli oppinut taas joltain kiirunalaiselta naiselta. Nämähän on siis ihan ruotsin lappilaisten perinnekoruja. Pian kirjoitan postausta Pajalan markkinoista ja siinä kerron kuinka suosittuja ne ainakin Ruotsin lapissa ovat.

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)