16.3.2014

Lumikenkäilyreissu tunturiin

 Lumikenkäily harrastuksen huippukohta: kävely tunturin päälle - done! Mehän ollaan kaverin kans jo pitkään haaveiltu reissua tunturin päälle lumikengillä eikä ilmat ja aika ole aiemmin natsanneet paitsi nyt. Sääennutus lupasi koko päivälle aurinkoa, joten se oli selvä merkki meille. Tänään se tapahtuisi. Kaveri karkasi pikkuisen aikaisemmin töistä, koska automatkaan oli varattava n. 45min aikaa ja mitä korkeammalla aurinko olisi, sitä mukavempaa siellä todennäköisesti olisi.

Heti alkuun pitää ottaa maisemista kuvia. Kuvia pitää olla aina!
Tältä alhaalta vielä näytti
Katsottiin kyllä myös lumivyöry varoituksia ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Huomattava lumivyöryvaaraa, mutta vain ihmisen aiheuttamaa. Eli siltä pahan ja heikon välistä. Noh, eihän sitä koskaan tiedä mutta nyt tässä kirjoitan matkasta blogiin joten mitään ei onneksi tapahtunut.

Vaatteiden miettiminen tuotti kyllä vähän päänvaivaa, mutta silti päädyin kalsareihin, softshell housuihin, tekniseen aluspaitaan, fleeseen ja tuulitakkiin. Vaatetta tuli loppujen lopuksi aika vähän, mutta eipä minulla kertaakaan kylmä tullut, kun liikkeessä pysyttiin. Kaveri oli varustautunut paksumpaan kerrokseen ja tunsi olonsa hyvin tukalaksi nousussa metsässä, koska siellä tuuli ei ollut vielä kova ja kroppa lämpeni vauhilla. Omasta mielestäni asuste minun asuste oli onnistuneempi, mutta makkaranpaisto vaiheessa olisin toivonut sitä toppatakkia lämmittämään.

Jalka kyllä nousee!
Tuuli oli aika kammottava. Heti aamulla kotona jo huomasin, että tuuli oli poikkeuksellisen kova, joten oli arvattavaakin että tunturissa se oli jo aika jäätävä. Ylöspäin mentäessä tuuli onneksi selkäpuolelta tuuli ja kun lähdettiin kävelemään alaspäin niin se oli sopivasti vastatuuli. Eli tuuli oli kyllä meidän puolella, koska ylös kävely olisi ollut todella raskasta jos olisi ollut vastatuuli ja kun alaspäin lähdettiin kävelemään niin vastatuuleen nojaaminen helpotti tosi paljon alaspäin tulemista. Ei tarvinut jarrutella ollenkaan kun vaan nojasi vastatuuleen niin kuin mäkihyppääjät.



Ei me sitten ihan huipulle asti menty. Kyllä se tuuli oli niin järkyttävä että onnellinen sai olla lumikenkien pohjissa olevista piikeistä jotka hyvin pitivät kiinni lumessa, koska muuten sieltä olisi lentämällä lähdetty. Vaikka alastulo sinänsä oli helppo niin piti siinä kuitenkin kasvot suojata, koska tuuli kyllä löysi nenäreiät ja silmät jotka kuivattaa. Välissä tuntui että tuuli pääsi nenän kautta aivoihin asti ja kuivatti aivoja, koska reissun jälkeen alkoi aikamoinen päänsärky. Huipulla tuulee... Niin se vain aina menee.


Eväitä piti päästä jonnekkin suojaan syömään ja tuolla tunturialueella noita laavuja kyllä löytyy. Niinpä lähdettiin noin vain suunnistamaan ilman minkäänlaista karttaa ja sanoin vain että jossain tuollapäin se lähin makkaranpaisto paikka on. Käveltiin ja käveltiin ja kohta alkoi savu haisemaan ja me suoraan käveltiin läheiselle laavulle. Olen kyllä aina tiennyt että mun suuntaivaisto on aika hyvä, mutta että noin hyvä... :)
Paikalla oli neljän hengen porukka ja siinä me sitten hunteerattiin pitäiskö mennä vai ei. Ei, liian pieni porukka jolloin on pakko olla sosiaalinen ettei tule fiilistä että me vaan tungetaan joukkoon mukaan. Muistelin siinä sitten että toinenkin laavu paikka on aika lähellä, oikeastaan lähellä meidän autoa minne me se jätettiin. Siellä ei sitten ollut ketään, mutta valmiit tulet oli, joten ei päästy erämiestaitoja harjoitteleen. Ehkä olin vähän helpottunut, koska se olisi vain vienyt aikaa että kosteita puita oltaisiin saatu syttymään SYTKÄRILLÄ! Valitettavasti, en vaan ole tottunut huolehtimaan tulitikuista ikinä niin nyt autosta löytyi ainoastaan sytkäri, jolla oltaisiin tuherrettu tulipaikka. Parempi sytkäri kun ei mitään, mutta joku oli meitä palvellut hyvin ilman meidän tuloa. :)

Mietittiin siinä makkaroita paistaessa, että minne seuraavaksi lähdettäisiin. Kello alkoi kyllä olemaan jo 5, joten tultiin siihen tulokseen että ehkä joku toinen kerta sitten taas tänne. Se oli hyvä päätös, koska syömisen jälkeen mulle tulee AINA kylmä ja siinä horkassa oli vain mukavaa sännätä autoon lämmittelemään. Huomasin myös, että kaverillani oli sama ongelma. Syömisen jälkeen tulee järkyttävän kylmä ja sormet ja varpaat ovat aina kylminä. Kaverini rauhoitteli ettei meissä mitään vikaa ole, se on ihan normaalia ja se kertoo vain että meillä on mahdollisuus elää pitempään. Kuulema sydän ei joudu puhdistamaan niin paljon verta eli turhaa pumppaamaan, koska meidän kroppa käy koko ajan alikierroksilla. En nyt tarkalleen muista miten se perustelu meni, mutta oli ihan mukava kuulla että on niitä muitakin joilla on aina sormet ja varpaat jäässä.. :D

Jotta reissu ei tähän päättyisi, niin päätettiin kylällä käydä pienessä baarissa ostamassa lämpimät juomat. Tämä pieni baari sijaitsi pienessä "ostoskeskuksessa", joten samalla käytiin muutamia turistikauppoja läpi ja hiplattiin uusia urheiluvaatteita. Baariin mentäessä tuli kyllä vähän ulkopuolinen olo. Meillä oli päällä urheiluvaatteet, posket punotti taas kerran paloautona ja haisimme vahvasti savulle. Heh heh.. Kyllä me jotenkin herätettiin kaikkien huomio, koska kukaan baarissa olijoista ei jättänyt meitä tähyilemättä. Kaksi nuorta naista ulkoiluvaatteet päällä savuille haisten, eikö se ollutkaan normaali näky? Itse otin ylihintaisen kuuman kaakaon ja huomasin baarimikon olevan vanha koulukaverini. Tai oikeastaan hän oli aikoinaan vaan samassa koulussa, mutta kuitenkin saman ikäinen. Muistelisin että tämän tyypin piti olla niin jotain, opettajien suosikki, mutta kappas baarimikoksi jäänyt. Ei siitä tytöstä tullut sittenkään jotain suurta vaikka opettajat muka niin povasivat moista.. Kotikylille jäänyt asumaan ja baarimikon töitä teki.

Puhuttiin kaverin kuumia juomia juoden, että miksei nuoret nauti näistä aktiviteeteista ja näistä lähellä olevista palveluista, vaan aina puhuvat muutosta kaupunkiin. Ei kaupunki ole kuitenkaan kaikille se oikea paikka. Kaverini työskentelee nuorten parissa ja kertoi että oli puhunut heidän kanssaan juuri samasta asiasta ja vastaus oli ollut se että kun ei vaan pääse. Nuorilla kun ei ole ajokorttia tai omaa autoa, millä mennä näitä aktiviteetteja harrastamaan niin sitä ollaan aina siinä samassa kylässä. Se on niin riippuvaista omien vanhemmista ovatko he valmiita kuskaamaan lapsiaan harrastuksista toiseen. Itse kun aloin sitten miettimään omaa nuoruuttani niin tajusin heidän olevan oikeassa. Ei ne vanhemmat muakaan silloin kuskanneet ja pari kertaa vuodessa sain juuri ja juuri käydä laskettelemassa kun se oli niin kallista. Pohjoisessa, pienissä kylissä asuvat ihmiset eivät ole kauhean rikkaita. Harvalla perheellä on varaa ostaa lapsilleen harraste välineitä ja laskettelu kuuluu harrastuksista kalleimpaan. Vaikka hyvät mahdollisuudet olisi lasketteluun niin harva paikallinen pystyy sitä hyödyntämään. Ei tänne hyvin koulutetut pysty tulemaan tai jäämään. Hyvä esimerkki olen minä. Haluaisin todellakin jäädä tänne pysyvästi asumaan, mutta työllisyys tilanne minulla on melkein mahdoton jos en sitten hae johonkin muuhun työhön joka ei ole alaani. Miksi esimerkiksi valtio ei voisi omia laitoksiaan siirtää pienemmille paikka kunnille, että koko maa pysyisi asutettuna? Miksi kaikki valtion työpaikat ovat isoissa kaupungeissa? Esimerkiksi Rovaniemen hallinto-oikeus ja Oulun hallinto-oikeus yhdistyy Pohjois-Suomen hallinto-oikeudeksi ja konttori sijaitsee Oulussa. Miksi ihmeessä? Oulu on jo nyt liian täynnä niin miksi se piti Rovaniemeltä siirtää pois. Rovaniemen yliopistossa kuitenkin opiskellaan lakia, mutta ei. Ihmiset tungetaan ahtaisiin kaupunkeihin, "lähelle palveluja", mutta samaan aikaan kaupungit eivät pysty tarjoamaan kaikkia palvelujaan kaikille ihmisille. Koko hommassa ei ole taaskaan mitään järkeä, mutta kun päättäjinä ovat kehäkolmosella asuneet ihmiset niin kyllähän sen tietää että ne eivät näe kehäkolmosta kauemmaksi eivätkä näe ison paikan virheitä.

Siinäpä oli tämän kertainen seikkailu ja avautuminen. Aurinkoisia kauniita ilmoja lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)